STOP KORONAPASSI -mielenosoitus Turussa 18.12.2021

STOP KORONAPASSI -mielenosoitus Turussa 18.12.2021

Turussa järjestettiin lauantaina 18.12.2021 STOP koronapassi -mielenosoitus. Siihen osallistui arviolta 700 ihmistä. Tuomiokirkkotorilla pidettiin puheenvuoroja mm. lainopillisista ja terveydellisistä näkökulmista.

Puolivälissä tilaisuutta mielenosoittajat kävivät kyltteineen marssimassa kaupungilla.

Sen jälkeen puheet jatkuivat mm. Aki Nummelinin puheella, jossa hän myös toteaa, että Suomessa on jo nyt täydellinen laittomuus voimassa. Perusteluna hän toteaa esimerkiksi, että kaikenlaisia karanteeneja määrätään ilman, että lääkäri on edes nähnyt henkilöä.

Koronapasseja vaaditaan monissa paikoissa alueillakin, joilla ei ole voimassa olevia rajoituksia, vaikka merkittävästi perusoikeuksia rajoittavia päätöksiä ei pitäisi tehdä virkamiehen toimesta, vaan siihen tarvitaan vähintäänkin kunnanhallitus, jotta se olisi edes jossain määrin laillinen.

Mikäli joltain estetään pääsy esim. uimahalliin, pyytäkää sieltä se mihin päätös perustuu, Nummelin neuvoo. Jos sitä ei saa, on oikeus vaatia vahingonkorvausta laittoman päätöksen perusteella tehdystä liikkumisvapauden rajoittamisesta. Jopa satoja tuhansia haasteita voitaisiin jo nyt laittaa vireille.

Muita puhujia olivat mm. hammaslääkäri Pauli Kossila, lääkäri Mikael Kivivuori, lääkäri Ville-Veikko Elomaa ja Jaana-Marika Kurtti.

 

Katso Aki Nummelinin puheenvuoro tästä

YouTube linkki: www.youtube.com/watch?v=5jFRC6vwJ2Q

 

 

Katso Pauli Kossilan puheenvuoro tästä (Tämä puhe sensuroitiin YouTubesta tunnin sisällä sen julkaisusta!)

Vastaa